sunnuntai 24. elokuuta 2014

Turkkilainen ylösnousu voimatestinä

Ajattelin tehdä kesän päätteeksi pienen voimatestin, jossa teen yhden toiston turkkilaista ylösnousua niin isolla painolla kuin pystyn tai uskallan. En pidä turkkilaista varsinaisesti ohjelmassani, mutta pidän sitä melko hyvänä kokonaisvaltaisen voiman mittarina. Se ei ehkä mittaa maksimaalista voimaa kovin hyvin, mutta monipuolista kehon hallintaa kuorman alla.

Minulla on ollut jo vuosia vähän hankalat olkanivelet, sillä ne naksuvat ja ärtyvät välillä. Turkkilainen ylösnousu on ollut silloin iso apu, sillä ne ovat lisänneet olkapäiden vakautta ja parin kuukauden harjoittelun jälkeen olen pystynyt taas tekemään yläkehon punnertavia liikkeitä ilman kipua.

Kesän jälkeen päätin olla rohkea ja testata 40 kg:n turkkilaista. Edellinen ennätykseni oli 35 kg. Omistan 40 kg kahvakuulan, mutta rannevoimani ei riitä vielä sen käsittelyyn. Ehkä ensi vuoden puolella sitten.


Okei, okei, vähän vaarallisen näköiset toistot, mutta kaikki meni hyvin.
En ehkä silti yritä vähään aikaan parantaa tästä.


Tässä muutamia turkkilaisen ylösnousun hyötyjä:
  • antaa hyvän pohjan liikkeisiin, joissa nostetaan painoa pään yläpuolelle
  • auttaa rakentamaan nivelien vakautta
  • kehittää monipuolisesti tasapainoa
  • vahvistaa koko kehoa
  • aktivoi kokonaisvaltaisesti vatsalihakset
  • opettaa käyttämään raajoja ja keskivartaloa yhteistyössä

Turkkilainen ylösnousu saa nimensä yhden teorian mukaan siitä, että turkkilaiset painijat tai nykyisen Turkin alueella asuneet heimolaiset käyttivät sitä voimaliikkeenä. Luin myös jostain (en enää löydä lähdettä), että viime vuosisadan alun voimamiehet pitivät liikettä perusliikkeenä, eivätkä he saaneet tehdä muita harjoitteita ennen kuin he olivat saaneet nostettua 45 kg ylös ja alas. Olen myös lukenut jostain, että tuo 45 kg oli turkkilaisten painijoiden raja, mutta kukapa tietää? En tiedä mistä lähteestä nuo tiedot on saatu ja onko niissä perää, mutta liikettä pidetään silti nykyäänkin painijoille ja kamppailijoille hyödyllisenä liikkeenä.

Vielä pieni fun fact: jos katsoo Spartacus (1960) -elokuvaa hyvin tarkkaan, kohdassa jossa kapinalliset ovat leirissään, voi taustalta bongata voimamiehen, joka tekee turkkilaisen ylösnousun käyttäen painona henkilöä.

Kommentoi alle jos sinulla on jotain hyvää tai pahaa sanottavaa turkkilaisesta ylösnoususta. Jos haluat kritisoida tekniikkaani, tee se hienotunteisesti. Muuten kasvatan viikset, öljyän itseni, vannon janitsaarin valan ja tulen painimaan kanssasi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti