keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tough Vikingiin valmistautuminen: Jenkkifutareista selviäminen

Kuvittele juoksevasi väkijuokon seassa. Näet vilauksina mitä edessä tapahtuu. Isot kypäräpäiset miehet kaatavat yksittäisiä kisaajia kumoon.

Osa juoksee muiden vanavedessä läpi turvaan, mutta muutama epäonninen saa kunnon tällin ja joutuu pussaamaan nurmea.

Viime vuoden Tough Viking juoksutapahtuman ensimmäinen este oli "Pain". Ideana on se, että kapeaa väylää vartioi jenkkifutaajien tai rugby-pelaajien joukkue, joilla on aseinaan kahdella kädellä käytettävät pädit. Heidän tehtävänään on työntää juoksijoita kumoon, laitaan tai päin toisia juoksijoita.

Olen lukenut muutamaa blogikirjoitusta ja monissa niistä kuvailtiin, miten kirjoittaja itse tai joku tämän tuttu tönäistiin maahan tai sai jopa ikävän tällin päähänsä. Kuulostaa aika ikävältä, eikö?

Toisaalta, aina kun ryhdytään tällaiseen hevosenleikkiin, jossa on vielä paljon väkeä suhteellisen pienessä tilassa, sattuu haavereita.

Pitäisikö kokeilla hiipimistaktiikkaa ja kontata jenkkifutaajien jalkojen välistä?

Alla olevasta videosta selviää kuitenkin aika hyvin, että suurin osa pääsee läpi ilman ongelmia ja monet täysin ilman kontaktia. Riippuu myös täysin henkilöstä, miten kovaa pelaajat tönivät. Jotkut saavat kunnon ilmalentoon nostavan tönäisyn ja jotkut saavat pienen tuuppauksen pelkkien ojentajien voimalla.


Viimevuotisen, Kaisaniemessä järjestetyn Tough Vikingin videokoosteen alussa on melko vaikuttava ilmalento, joka sai luultavasti lisäpotkua juoksijan tekemästä loikasta. Laskeutumista ei näytetä, mutta en usko että se päättyi kitkattomaan ukemiin.



Tässä vielä aggressiivista meininkiä samaiselta vuodelta Hagaparkenista. Alkupätkästä näkee, miten monet kumoon työnnetyt yllätetään viistosta tai sivulta. Toisaalta, jotkut yrittävät suoraan läpi, mikä ei ole välttämättä turvallisin tai edes helpoin tapa.



Tuntuu vähän hassulta kirjoittaa ajatuksia tätä estettä varten valmistautumisesta, sillä todennäköisesti esteestä pääsee läpi joko parilla tönäisyllä tai jopa ilman, että osuu yhteenkään pelaajaan. Pelkkä kaatuminenkaan ei vielä ole kovin paha juttu.


Tässä kuitenkin muutama pointti, joita olen miettinyt:

  • Mitä teetkin, älä ole ensimmäinen, joka kohtaa ihmismuurin.
  • Yritä juosta sellaisten vanavedessä, jotka avaavat väylää tönivien pelaajien riviin.
  • Älä juokse pelaajia päin, sillä se vain lisää törmäyksen voimaa ja todennäköisesti teistä kahdesta jenkkifutaaja on isompi ja vahvempi - sinä häviät.
  • Älä anna yllättää itseäsi viistosta tai sivulta - videoiden pahimmat kaatumiset tapahtuvat kun joku tuuppaa kunnolla sivusta.
  • Yritä kiertää pelaajat, mutta jos joudut kontaktiin, älä puske vastaan, vaan käännä kehoasi ja anna energian mennä ohi. Vaikka pädi osuisikin sinuun, kehon kääntäminen vähentää sinuun kohdistuvaa energiaa ja pääset myös todennäköisemmin ohi. Kun pelaaja työntää voimalla, sitä voimaa on vaikea pysäyttää. Sen ansiosta sinulla on hetki aikaa pötkiä pakoon.


Luultavasti tilanne on niin hektinen, että tilanteen kontrollointi on vaikeaa, mutta pahimmat virheet pystyy todennäköisesti välttämään :).


Täältä voit lukea parin blogistin kirjoitukset viime vuoden Tough Vikingista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti